Suomalainen animaattori ja ohjaaja, Lontoossa 1970-luvun alusta lähtien. Opiskeli graafista suunnittelua Taideteollisessa oppilaitoksessa Helsingissä ja valmistui 1968. Alkoi tehdä animoituja tv-mainoksia, joista yksi palkittiin parhaana mainoksena Zagrebin animaatiofestivaalilla (Animafest Zagreb) vuonna 1972. Seuraavana vuonna hän meni töihin Halas and Batchelor -animaatiostudioon Isoon-Britanniaan ja on siitä lähtien asunut ja työskennellyt Lontoossa.
Hän tekee kuvitusta, piirrettyä kalvoanimaatiota, nukke- ja vaha-animaatiota, pikselaatiota, 3D- ja tietokoneanimaatiota, vektorianimaatiota ja digitaalista kompositointia ja yhdistelee niitä usein samassa kohtauksessa. Kerroksellisimpia ovat Tahra (The Stain) ja Many Happy Returns.
Hänen vuonna 1972 suunnittelemansa pakkaus, Hellä Mietonen -shampoopullo, on New Yorkin Museum of Modern Artin kokoelmissa. Hänen teoksiaan on ollut esillä Neal Street Galleryssä Lontoossa ja Kettle's Yardissa Cambridgessa.
Hänen lyhytelokuviaan ja mainoksiaan on esitetty festivaaleilla eri puolilla maailmaa, ja hän on istunut lukuisissa tuomaristoissa. Hän opettaa animaatio-ohjausta National Film and Television Schoolissa Lontoossa ja Aalto-yliopistossa Helsingissä ja on opettanut Royal College of Artissa sekä Surrey Institute of Art and Designissa. Mestarikursseja ja työpajoja hän pitää yhä ympäri maailmaa.
Retrospektiivejä hänen tuotannostaan on järjestetty Tampereen elokuvajuhlilla ja Stuttgartin kansainvälisellä animaatiofestivaalilla (molemmat 1998), Animerte Dager -festivaalilla Norjassa (1999) ja Tricky Women -festivaalilla Wienissä (2008).
Hän on ollut jäsenenä kansainvälisten festivaalien tuomaristoissa, usein elokuviensa retrospektiivin yhteydessä:
- Holland Animation Film Festival 2000, kansainvälinen tuomaristo, Utrecht
- Krakovan kansainvälinen lyhytelokuvafestivaali 2004, kansainvälinen tuomaristo
- Teheranin kansainvälinen animaatiofestivaali 2005, kansainvälinen tuomaristo
- Hiroshiman kansainvälinen animaatiofestivaali 2008, kansainvälinen tuomaristo
- Seoul International Cartoon & Animation Festival (SICAF) 2010, tilaustöiden tuomaristo
- Etiuda & Anima 2012, animaatiotuomaristo, Krakova
Hänen miehensä, brittiläinen animaatiotuottaja Dick Arnall (1944–2007), oli Finetake-yhtiönsä kautta mukana monissa elokuvissa. Heidän poikansa Timo Arnall vastasi visuaalisista tehosteista useimmissa heidän myöhemmistä töistään. Mainostöillä on oma sivustonsa, Tricky Films.
Marjut's Biography, lyhytdokumentti, jonka Jason Elliot teki National Film and Television Schoolissa.
Marjut Rimminen on yksi eurooppalaisen animaatioelokuvan monitahoisimmista tekijöistä. Tämä näkyy sekä animaatiotekniikoiden runsaudessa että erityisesti hänen aiheidensa monimutkaisuudessa. Hänen elokuvissaan on usein dokumentaarinen ydin, mutta kaiken kaikkiaan niitä on vaikea luokitella. Kun elokuvia katsoo tarkemmin, huomaa tehokkaan kerrontatekniikan ja varsin epätavallisen seikan: vaikka elokuvat ovat kiistatta animaatiota, ne tuntuvat oudon ”todellisilta”.
Ulrich Wegenast, Stuttgartin kansainvälinen animaatiofestivaali, huhtikuu 1998
Channel 4 on uusia riippumattomia töitä tilaamalla ja esittämällä vauhdittanut erittäin lahjakkaiden naisanimaattoreiden esiinnousua … The Leeds Animation Collective, Joanna Quinn, Candy Guard, Erica Russell, Marjut Rimminen ja Ruth Lingford ovat luoneet selvästi ”feminiinisen estetiikan”, joka on haastanut vallitsevat käsitykset paitsi brittiläisessä animaatiossa myös itse ilmaisumuodossa.
Paul Wells, Art of the Impossible, teoksessa Film: The Critics' Choice, 2002
Jo ensimmäinen elokuvani oli koottu erillisistä paloista. En tiedä, miksi pidän siitä niin paljon. Samalla lailla minä kerään mielelläni kaikenlaista rojua ja rihkamaa ja teen siitä jotain uutta. En näköjään halua pitää yllä mitään pitkää jatkuvuutta. Pidän katkelmista. Se on vain jotain minun luonteessani.
Marjut Rimminen, Edwin Carelsin haastattelu, Annecy 1993
En usko onnellisiin loppuihin, joten en voi käyttää niitä. Minusta ne ovat enimmäkseen teennäisiä. Ehkä en ole vielä tarpeeksi kypsä näkemään, miten näiden tragedioiden suunnan voisi kääntää, joten toistaiseksi tragedia on ilmeisesti juuri se väline, jossa minä viihdyn.
Marjut Rimminen, Edwin Carelsin haastattelu, Annecy 1993
Minussa asuva lapsi pysyy aina suomalaisena.
Marjut Rimminen, Kotiliesi, 4. lokakuuta 1996