Suomalaissyntyinen taiteilija, ohjaaja, animaattori ja kuvittaja, Lontoossa vuodesta 1974. Lyhytelokuvan, animoidun mainoselokuvan ja mainonnan suunnittelun mestari. Hän on voittanut Grand Prix -palkinnon Tampereella ja tuomariston erikoispalkinnot Hiroshimassa ja San Franciscossa, ja retrospektiivejä on nähty eri puolilla Eurooppaa. Mestarikursseillaan hän opettaa animaatio-ohjausta.
Hänen aiheensa ovat elämästä otettuja ja usein vaikeita. Ihmismieli ja se, miten lapsuus muovaa aikuisuutta, naisten ja tyttöjen elämä, perhe-elämän vaikeneminen, sodan jäljet tavallisissa kodeissa. Hän käsittelee niitä keveydellä, leikillä ja mustalla huumorilla. Hänen animaationsa pääsee kokemusten ja tunteiden sisään, jonne näytelty elokuva ei yllä.
Rimminen sekä ohjaa että tekee, ja kohtelee materiaalia, välinettä, tarinaa ja käsityötä yhtä painavina. Kuvitus ja näytelty kuva, piirretty kalvoanimaatio, nuket, vaha, kollaasi, pikselaatio, 3D, tietokoneanimaatio ja digitaalinen kompositointi elävät rinnakkain, usein samassa kuvassa.
Esittely
Suomi 1944 · Lontoo vuodesta 1974
Marjut opiskeli graafista suunnittelua Taideteollisessa oppilaitoksessa Helsingissä ja valmistui vuonna 1966. Hän aloitti art directorina mainosalalla ja oli perustamassa Womenaa yhdessä Kirsti Paakkasen kanssa vuonna 1968. Hän alkoi tehdä animoituja tv-mainoksia, joista yksi palkittiin parhaana animoituna mainoselokuvana Zagrebin animaatiofestivaalilla (Animafest Zagreb) vuonna 1972. Annecyssa vuonna 1973 Lee Mishkin kutsui hänet töihin Halas and Batchelor -animaatiostudioon Lontooseen. Hän työskenteli studiossa marraskuusta 1974 tammikuuhun 1975 ja on siitä lähtien asunut ja työskennellyt Lontoossa.
Hän tekee kuvitusta, piirrettyä kalvoanimaatiota, nukke- ja vaha-animaatiota, pikselaatiota, 3D- ja tietokoneanimaatiota, vektorianimaatiota ja digitaalista kompositointia ja yhdistelee niitä usein samassa kohtauksessa. Kerroksellisimpia ovat Tahra (The Stain) ja Many Happy Returns.
Hänen vuonna 1972 suunnittelemansa pakkaus, Hellä Mietonen -shampoopullo, on New Yorkin Museum of Modern Artin kokoelmissa. Hänen teoksiaan on ollut esillä West Surrey College of Art and Designissa Guildfordissa, Neal Street Galleryssä Lontoossa ja Kettle’s Yardissa Cambridgessa.
Vuonna 1998 hän sai Valtion elokuvataidetoimikunnalta yksivuotisen taiteilija-apurahan. Vuonna 2003 hän sai London Artists Film and Video Development -palkinnon ehdotuksellaan Smiling Eyes, Smiling Lies.
Hänen lyhytelokuviaan ja mainoksiaan on esitetty festivaaleilla eri puolilla maailmaa, ja hän on istunut lukuisissa tuomaristoissa. Hän opettaa animaatio-ohjausta National Film and Television Schoolissa ja Aalto-yliopistossa Helsingissä ja on opettanut Royal College of Artissa sekä Surrey Institute of Art and Designissa. Mestarikursseja ja työpajoja hän pitää yhä ympäri maailmaa.
Hän opetti sekä Britanniassa että Suomessa. Hän veti animaatiotyöpajoja Helsingissä Helsinki Institute of Applied Art -oppilaitoksessa vuosina 1983–1985 ja opetti osa-aikaisesti Surrey Institute of Art and Designissa Farnhamissa vuosina 1989–1995. Hän alkoi opettaa animaatiota säännöllisesti National Film and Television Schoolissa vuonna 1993 ja siirtyi vanhemman opettajan tehtävään vuonna 1998. Helsingissä hän piti TAVIssa ja Stadiassa vuosina 1998–2004 työpajoja, joiden aiheet ulottuivat animaation perusteista lastenelokuvan kehittämiseen ja Flash-animaatioon.
Säännöllisen opetustyön rinnalla hän piti mestarikursseja Bristolissa vuonna 1987, Lontoon Institute of Contemporary Artissa vuonna 1993, Hampurissa vuonna 1996 ja Turussa vuonna 2002 sekä luennoi silloin tällöin taidekouluissa eri puolilla Britanniaa ja Suomea. Krakovassa vuonna 2001 hän oli mukana opettamassa Jerzy Kucian kansainvälisessä työpajassa. Hän arvioi myös valmistuvien animaatio-opiskelijoiden töitä ulkopuolisena arvioijana Royal College of Artissa vuonna 1990 ja Turun taideakatemiassa vuonna 2001.
Retrospektiivejä hänen tuotannostaan on järjestetty Tampereen elokuvajuhlilla ja Stuttgartin kansainvälisellä animaatiofestivaalilla (molemmat 1998), Animerte Dager -festivaalilla Norjassa (1999) ja Tricky Women -festivaalilla Wienissä (2008).
Hän on ollut jäsenenä kansainvälisten festivaalien tuomaristoissa, usein elokuviensa retrospektiivin yhteydessä. Tuomaristot, retrospektiivit, palkinnot ja esitykset on lueteltu yhdessä.
Hänen miehensä, brittiläinen animaatiotuottaja Dick Arnall (1944–2007), oli Finetake-yhtiönsä kautta mukana monissa elokuvissa. Heidän poikansa Timo Arnall vastasi visuaalisista tehosteista useimmissa heidän myöhemmistä töistään. Tehdessään Many Happy Returns -elokuvaa Channel 4:lle Marjut perusti oman yhtiönsä Tricky Films Ltd:n vuonna 1995 tai 1996. Mainostöillä on oma sivustonsa, Tricky Films.
Minussa asuva lapsi pysyy aina suomalaisena.
Marjut Rimminen, Kotiliesi, 4. lokakuuta 1996
Marjut Rimminen on yksi eurooppalaisen animaatioelokuvan monitahoisimmista tekijöistä. Tämä näkyy sekä animaatiotekniikoiden runsaudessa että erityisesti hänen aiheidensa monimutkaisuudessa. Hänen elokuvissaan on usein dokumentaarinen ydin, mutta kaiken kaikkiaan niitä on vaikea luokitella. Kun elokuvia katsoo tarkemmin, huomaa tehokkaan kerrontatekniikan ja varsin epätavallisen seikan: vaikka elokuvat ovat kiistatta animaatiota, ne tuntuvat oudon ”todellisilta”.
Ulrich Wegenast, Stuttgartin kansainvälinen animaatiofestivaali, huhtikuu 1998
Channel 4 on uusia riippumattomia töitä tilaamalla ja esittämällä vauhdittanut erittäin lahjakkaiden naisanimaattoreiden esiinnousua … The Leeds Animation Collective, Joanna Quinn, Candy Guard, Erica Russell, Marjut Rimminen ja Ruth Lingford ovat luoneet selvästi ”feminiinisen estetiikan”, joka on haastanut vallitsevat käsitykset paitsi brittiläisessä animaatiossa myös itse ilmaisumuodossa.
Paul Wells, Art of the Impossible, teoksessa Film: The Critics’ Choice, 2002
Jos elokuva on jollain tavalla innovatiivinen, se on parempi kuin elokuva, joka on vain hyvin tehty.
Marjut Rimminen, Marjut’s Biography, Jason Elliotin elokuva, 2024
Jo ensimmäinen elokuvani oli koottu erillisistä paloista. En tiedä, miksi pidän siitä niin paljon. Samalla lailla minä kerään mielelläni kaikenlaista rojua ja rihkamaa ja teen siitä jotain uutta. En näköjään halua pitää yllä mitään pitkää jatkuvuutta. Pidän katkelmista. Se on vain jotain minun luonteessani.
Marjut Rimminen, Edwin Carelsin haastattelu, Annecy 1993
En usko onnellisiin loppuihin, joten en voi käyttää niitä. Minusta ne ovat enimmäkseen teennäisiä. Ehkä en ole vielä tarpeeksi kypsä näkemään, miten näiden tragedioiden suunnan voisi kääntää, joten toistaiseksi tragedia on ilmeisesti juuri se väline, jossa minä viihdyn.
Marjut Rimminen, Edwin Carelsin haastattelu, Annecy 1993
Ota yhteyttä
Festivaali- ja esitystiedustelut, opetus, mestarikurssit ja kirjeenvaihto: